Sunday, November 25, 2012

Nakkena part 2

Tunnustan: jouduin nukkumaan yön yli miettiessäni, uskallanko postata näitä kuvia. Otin nämä eilen, tai viime yönä oikeastaan. Ja vieläkin tässä emmin ja mietin, voinko painaa "julkaise" -nappia. En tiedä vielä, kirjoitan nyt vähän ja päätän sitten.

Suurimmat traumani: silmäpussit, (pottu)nenä, vino suu, iho (joka ei ole tasainen eikä virheetön, siinä on laikkuja, arpia, pisamia, punoitusta, näppyjä). Melkein ylitse muiden nousee kuitenkin tämänhetkinen painoni. Olen lihonut tupakanpolton lopetettuani (tammikuussa 2011) n. 14kg. Huolimatta siitä, että painoindeksini saattaa olla vielä nipin napin normaalin rajoissa (koska olen tosi pitkä), läskit ovat kertyneet lähinnä vatsaan, reisiin ja takapuoleen -sekä kasvojen alueelle. Pällini on kirjaimellisesti levinnyt melkoisesti ja sen myötä ulkonäköni on muuttunut merkittävästi. Kärsin tästä tosi paljon mutta olen liian laiska tehdäkseni asialle mitään. Jotain liikuntaa pitäisi alkaa harrastamaan tai vähentää mässäilyä. Olen kyllä vähentänytkin, ilman sitä kiloja olisi varmasti vielä enemmän. Tuntuu, että elämä on jatkuvaa kieltäytymistä ja ruoka on niitä viimeisiä nautintoja, joista haluaisin luopua.

Painonnousu ei ole koskaan aikaisemmin ollut ongelma, olen oikeastaan voinut aina syödä melkeinpä mitä vain ongelmitta. Niinpä minulle on turha vakuutella, että olen vielä normaalipainoinen ym ym koska en ole tyytyväinen siihen, mitä peilistä näkyy. Minulla on hoikan ihmisen identiteetti, ei sitä noin vain muuteta.

Kävin muuten jotakuinkin tämän näköisenä päivällä ruokakaupassakin. Töihin ym. meikkaan aina mutta kyllä minulla on kanttia käydä suohirviön näköisenä paikallisessa Citymarketissa;) Jos se aiheuttaa jollekin traumoja niin se on hänen ongelmansa.

Kuvassa tukkakin on tosi likainen:D Hiuksia värjään mutta muuten olen ihan au naturel. Enkä kyllä tykkää meikatakaan niin, että pakkelia olisi kilokaupalla, kevyt ja luonnollinen meikki tuntuu omimmalta. Vielä 10v sitten ahdisti mennä mihinkään ilman meikkiä mutta ikä on auttanut tässäkin. Kukas tällaista vanhaa akkaa muutenkaan katselisi:)



Aika paljon olen jo kirjoittanut. Olisi sääli jättää julkaisematta, menisi työ ihan hukkaan. 

No, jos tulen katumapäälle niin ainahan voin poistaa postauksen tai kuvat joten menköön.

23 comments:

  1. Ihanaa kun säkin uskalsit :) Ja kyllä se näkyy olevan oma silmä se kriittisin :D Koska en näe että kauhesti noissa kuvissa ainakaan olisi virheitä. Eli kaunis olet <3
    Söpö majakka muuten tuolla taustalla :D Tai ainakin se näyttäisi majakalta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä edelleen nostaisin sulle ja kaikille tämän tehneille hattua jos mulla sellainen olisi:)
      Majakkahan se, se on kynttilälyhty. Meillä on vessassa kaikkea meriaiheista roinaa:)

      Delete
  2. Onko kukaan koskaan sanonut sulle, että sinussa on samoja piirteitä, kun nuoressa Susan Sarandonissa (tiiätkö, se jenkkinäyttelijä)? Nimen omaan silmissä. Jos ei oo sanonut, niin nyt on :P. Ja tää siis ihan pelkästään hyvällä, koska Susan on kaunis nainen ja vieläpä ikääntynyt kauniisti, eli sulla on mukavat vuosikymmenet vielä edessä ;). <3
    Ihana olet :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mun piti oikein googletella ajatuksen kanssa. Ja tosiaan....mä olen joskus ajatellut, että äidissä oli jotain samaa kuin Susanissa joten ei se nyt niin kaukaa haettua ole etteikö mussakin olisi :) Tuli hyvä mieli tästä kommentista, kiitos Sannu <3

      Delete
  3. Sanoisin kans, että sinussa on Susan Sarandonia vaikka kuinka ja paljon! Kauniit suuret silmät, ei tuollaisilla kasvoilla sopisi olla lainkaan kriittinen itselleen. Tai muut ei huomaa niitä kritisoitavia asioita, itse en näe mitään "turpaa" tai valjua noissa kuvissa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Silmät onkin yksi niitä harvoja puolia kasvoissani joihin olen ollut tyytyväinen aina. Vaan niinhän me naiset aina ollaan ylikriittisiä, sen takia tää haaste on ollut jotenkin tosi hieno juttu:)

      Delete
  4. Mä kanssa komppaan noita Susan Sarandon-kommentteja! :) Mulle riittää nakuilut kynsillä blogissa, en muutenkaan ole kasvokuvia itsestäni paljastanut, eikä ole tarkoituskaan. Enkä kyllä uskaltaisikaan, en meikillä enkä ilman. :D Rohkeaa, respect!

    ReplyDelete
    Replies
    1. En mä olis varmaan uskaltanut jos täällä olisi joskus tullut ilkeitä kommentteja tai muuta p*skaa niskaan mutta koska (vielä) ei näin ole käynyt, uskallan "tulla kaapista" :) Mutta tässä jokainen tekee oman päätöksensä ja kunnioitan sun päätöstä olla paljastelematta <3

      Delete
  5. Hienoa kun uskalsit postata tämän! Ja nyt kun aikaisemmat kommentoijat sen nostivat esiin, täytyy olla samaa mieltä tuosta Susan Sarandonista!

    Omassa blogissani ei nakuiluja nähdä, kynnet eivät täysin nakua päivää näe kun niissä on se geelilakkaus enkä ole naamakuvia itsestäni esitellyt muutenkaan...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kieltämättä juu, ehkä jotain samaa on nähtävissä:) Kiitos muuten Laylasta, se tuli tänään!
      Ja kuten tuossa ylempänä Belegwenille kirjoitin, kaikki ei tätä halua tehdä ja vaikka on nuo kaikki fb:n ryhmät ja muut olemassa niin moni haluaa suojella blogi-identiteettiä ja sitä pitää kunnioittaa.

      Delete
  6. Pikaisen googletuksen jälkeen komppaan edellisiä :D

    Upeaa kun uskalsit! Kaunis olet! :)

    ReplyDelete
  7. Olen samaa mieltä muiden kanssa, sinussa ja Susan Sarandonissa on paljon samaa! Ja olet tosi nätti :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvinä päivinä tuntuukin nätiltä mutta naiset tietävät, että joukkoon mahtuu myös ei-hyviä:) Kiitos kommentista!

      Delete
  8. Tää on hieno homma, nostan myös näkymätöntä hattua sulle. Itse en rohkenisi nassuani näyttää, toisilta se sujuu kuin luonnostaan :)

    Mä luulen että ne on ihan toisen näköset monsterit joista niitä traumoja Cittarista saa :D Tupakoinnin lopettamisesta myös iso onnittelu, olen myös käynyt läpi kyseisen tahtojen taistelun ja myös lisäkiloilla entisten päälle. Mutta jos nyt joku hoikkis-keiju ehdottaisi mulle että saisit kaikki liikakilot pois jos aloittaisit polttamaan taas niin en suostuisi, hah! Hyvä naiset, hyvä Sissi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siisjuuei. En kyllä haluaisi enää polttaa, se on varmaankin paras päätös mitä koskaan olen tehnyt. Ja nostan hattua sulle myös kun olet siihen pystynyt <3

      Delete
  9. Mä oli lapsena ja teininä tosi hoikka. Mulle kävi aina ne pienimmät vaatekoot. Silloin olisin halunnut olla naisellisemman näköinen ja "yritin lihota". Sitten lukion jälkeen sainkin lisäkiloja enkä enää mahdu vanhoihin vaatteisiin. Olen vieläkin normaalikokoinen, mutta ehdin jo rakentaa identiteettini perustuen siihen, että olen se xxs tai xs.

    Mitä sanot, jos kumpikin höllää nutturaa ja hyväksyy, että ikä tuo muutoksia? Itsevarmuus on kauniimpaa. Kannetaan uudet kilot selkä suorana.

    Olet ihan selvästi Susan Sarandonin näköinen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin....mua vaivasi kans nuorena se, että olin liian laiha, olisin halunnut olla vähän muodokkaampi ja naisellisempi. No, nyt olen:D Että koskaan ei ole hyvä, sellaisiahan me naiset ollaan. Ehdotus nutturan hölläämisestä on kyllä hyvä, voi kun sen oppisi muistamaan joka päivä!

      Delete
  10. Propsit tästä postauksesta ja vielä hatunnosto päälle! Ihailtavaa :) Siinä vaiheessa kun pääsin postauksen lukemisessa paino-osuuteen saakka, mulle tuli kyllä hieman huono omatunto siitä että annoin sulle paketillisen suklaata ... :D Pahoitteluni siis. Ja onnittelut tupakoinnin selättämisestä. Mä olen ollut ilman tupakkaa nyt 1v 1kk eikä kiloja sen myötä tullut, kiitos sähkötupakan :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No....mä en sentään pistellyt sitä rasiallista yksinäni vaan kakarat auttoi:D Sipsit ja punkku mulla taitaa olla ne pahin painon nostattaja, ei niinkään suklaa.

      Onnittelenpas muuten sunkin hienosta saavutuksesta, se on Hyvä Päätös <3

      Delete
    2. Hyvä että löytyi apujoukkoja :D Kiitos, se on :)

      Delete
  11. ihania lakkoja! :))
    miun pitäs hommata lisää lakkoja -.-!
    http://miunkynnet.blogspot.fi/ <--- miun blogi jos kiinnostaa :))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä niitä kertyy, usko pois :)

      Delete