Wednesday, November 21, 2012

Nakkena

Blogeissa on riisuttu nyt oikein urakalla. Kosmetiikkablogeissa on nähty meikittömiä kasvoja ja kynsiblogeissa kurkisteltu lakkakerrosten alle. Tartuin haasteeseen ja paljastan teille lakattomat, hoitamattomat kynnet käsittelemättömissä kuvissa. Kuvatkin tuli epähuomiossa otettua eri päin.

Oikeaa kättä on nähty blogissa jo viikkojen ajan, sen kynnet ovat hyvässä mitassa ja kunnossa.
Vasemmassa on nysä pikkurilli josta viilasin jokin aika sitten loput akryylit pois. Muita kynsiä ei ole bufferoitu kuten jokainen voi nähdä. Aika karut, mutta en viitsi turhaan hioa kynttä kun niissä kuitenkin on aina lakat päällä. Korkeintaan tasoitan hieman koska kynteni ovat uurteiset. Vasemmassa kädessä on lisäksi keskisormen kynnen sivussa lohkeama.

Plussaa: minulla on vahvat ja kovat kynnet jotka eivät liuskoitu. Tähän tosin liittyy se, että kynsi katkeaa yleensä ihan juuresta.

Epämiellyttävä, mutta väistämätön tosiasia johon itse kiinnitän käsissäni huomiota: minä vanhenen.

On sanottu, että käsistä näkee aina ihmisen iän vaikka kasvoista sitä olisi vaikea arvioida. Kädet eivät valehtele. Minullakin on pitkittäisiä juonteita kynsien vierellä, vielä muutama vuosi sitten niitä ei ollut. Olen äärimmäisen kauneuskirurgiavastainen ihminen, enkä ikinä ottaisi kehooni mitään ylimääräistä. On eri asia korjata vaikkapa onnettomuudessa aiheutuneita tai synnynnäisesti olemassa olevia virheitä tai puutteita mutta esteettistä kauneuskirurgiaa pidän täysin turhana. Niinpä minun on epämiellyttävästä olosta huolimatta koetettava tulla toimeen ryppyjeni kanssa. En myöskään halua ripsien pidennyksiä tai muita turhakkeita jotka rajoittavat elämää jollakin tavalla. Hiusten värjäystä lukuunottamatta haluan, että kaikki on pestävissä pois. Minulla ei ole myöskään tatuointeja tai lävistyksiä koska enimmäkseen ne ovat mielestäni mauttomia ja/tai rumia.
Korostan, että tämä on täysin subjektiinen mielipiteeni, muut rei'ittäkööt nahkaansa niin paljon kuin haluavat mutta minulla lävistyksiä ei tulla näkemään:)

Ja ikuinen traumani: minulla on todella epänaiselliset töpösormet:P Kynnet onneksi vievät huomiota pois sormien mallista.

Takaisin aiheeseen.

Mainittakoon, että käytän aina aluslakkaa mutta kynnet nyt vaan värjäytyvät, sille ei oikein voi mitään.

oikea käsi

vasen käsi
Ei näitä nyt ihan ilokseen tällaisina katsele joten jollain ne on peitettävä.

Tunaroin taas leimailun kanssa ja sen johdosta kynsilläni ei tänään nähdä OPIn Casino Royale -lakkaa. 
Olen tosi väsynyt ja stressaantunut, mieliala oli kaikkea muuta kuin sopiva lakkauspuuhiin. Saattoi vähän leimauslaatat ja ärräpäät lennellä....
Jotain piti keksiä nopeasti ja tällaiseen lopputulokseen päädyin.

China Glaze Re-fresh Mint, kaksi kerrosta ja päällä Essence Special Effect Topper Glorious Aquarius, yksi kerros.
Olisin halunnut matata nämä mutta en omista (vielä) kunnollista mattalakkaa. 





China Glaze Re-Fresh Mint & Essence Special Effect Topper  Glorious Aquarius


Ihan söpöt, vai mitä? 

Yllytän muitakin nakuhaasteeseen jos ette ole sitä vielä tehneet:)


14 comments:

  1. Söpöt on joo :) Pitää itekkin tehä tollanen nakuilu postaus :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä tällaiset kynnet voi kauhistuttaa tavallista tallaajaa mutta paljon lakkailevat tietävät, että tuon näköisiksi ne vaan menee :)

      Delete
  2. Mä oon aina ihastellu sun kynsien mallia, mulla kun ne "levahtaa" tuosta sormen päästä.. Sulla kauniin pitkät ja suorat =) Ja tuo lakkaus on yhtä kaunis kuin Sinäkin <3

    ReplyDelete
  3. Ihan siistit on ilman lakkaakin :) Ja kaikilla värjäytyy kun lakkaa paljon, ihan sama mitä käyttää. Vaaleimmasta päästä taitaa nuo sunkin kynnet olla. Itsekin nakuilin lyhye ajan sisällä pariinkin kertaa, tosin tämä toinenkin oli ihan jotain muuta kuin nakuhaaste, mutta kuitenkin :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. No joo, olen mä pahempiakin nähnyt kyllä:) Tykkäsin tästä haasteesta kyllä kovin:)

      Delete
  4. Sulla on tosi kauniin malliset kynnet :) Oon vähän kade, kun itsellä ne kaartuu sisäänpäin, ja sulla pysyy noin suorana :D Lisäksi en vaan saa noin neliskanttista kärkeä, kun kulmat katkeilee. Että niillä mennään mitä on annettu ;)

    Mä muuten uskon, että jos kynttä ei bufferoi, niin se ei värjäänny niin pahasti, kun sitä pintaa ei riko ja sinne ei pääse niin hyvin kaikki aineet imeytymään. Ja todellakin, miksi nähdä ylimääräistä vaivaa, jos ne kuitenkin peittää lakalla ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla alkaa myös kääntyä sisäänpäin jos ne tuosta vielä saisivat kasvaa pitemmiksi mutta tää on ihan passeli mitta muutenkin. Ja katkeilee ne kulmat mullakin, kuten voi vasemmasta keskarista huomata:)

      Olen myös kuvitellut, että kynsi jotenkin imee herkemmin värjäytymät jos sen pintaa rikkoo. En sitten tiedä, joku viisaampi voisi valistaa? Joskus bufferoin ihan intona ja kynnet kyllä oheni aika ikävästi, ei hyvä.

      Delete
  5. Siistithän noi ovat ilman lakkaakin:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hmh, no... okei, olen nähnyt pahempiakin:)

      Delete
  6. Kiva että säkin aloit nakuileen! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tää oli jotenkin kauhean vapauttava kokemus:)

      Delete
  7. Oi, ko söpöt kynnet! :-)

    http://kakezs.blogspot.fi/

    ReplyDelete