Sen kumppaneilla ei ollut yhtä hyvä onni matkassa ja ne päätyivät käsiini tämän näköisinä:
![]() |
| Piñata, nimi oli enne |
Myyjä oli ystävällinen ja lupasi minulle uudet lakat. Niitä odotellessa esittelen selviytyjä-tyypin jota on kynsillä yksi kerros. Toinen olisi ehkä ollut kiva mutta en halunnut peittää nättiä pohjalakkaakaan.
Candy Floss oli vähän haastava paksuhkon koostumuksensa vuoksi. Ensimmäinen kerros oli toivoton, kaljuja kohtia jäi heti jos sivellin kävi kahdesti samassa kohdassa. Toisella kerroksella kaljut jäivät vielä kuultamaan läpi ja siksi laitoin kolmannen.
Vertasin Candy Flossia OPI Mod About You:n kanssa koska äkkiseltään se näyttää samalta. OPI on kuitenkin aavistuiksen sinertävämpi ja lilaan taittava.
Nämä isot kuvat ovat kovin armottomia. IHAN jokainen pikkuvirhekin näkyy:)
![]() |
| Käytetyt lakat: -Mereneid -aluslakka -GT Candy Floss, 3 kerrosta -Rainbow Sprinkles, 1 kerros -Inm OTD -pikakuivattaja |
Viikonloppu! <3








kivat kynnet ja kaunis tähtipullo lakalla ,harmi että muut oli hajonneet =( toivon että tulee uudet ehjinä perille
ReplyDeletePullo on paljon ohuempaa lasia kuin tavalliset pullot, siinä voi olla syy rikkoutumiselle. Ja tosiaan, mäkin toivon että tulevat koska nuo hajonneet olivat melkeinpä vielä ihanampia kuin tämä.
DeleteTuo tähtipullo on ihana :) toivottavasti uudet lakat pääsevät ehjinä perille :)
ReplyDeleteNiinpä.....ja tämän myötä mulle iski kipinä tehdä itse frankeneita, selailin jo nettiä selvittääkseni tarvikkeiden hintoja:)
DeleteNiin söpöt kynnet! Ja niin söötti kans tuo hilelakka pulloineen päivineen.
ReplyDeleteAika murskaksi oli kyllä mennyt nuo kaks muuta lakkaa. Onneks saat kuitenkin uudet tilalle. Toivottavasti ne tulee ehjänä perille.
Kiitti:) Joo, kiva olis tietää mitä on tapahtunut koska kuplamuovia oli varmaan 5cm ympärillä, eli sikäli ei voi myyjää moittia. Ehkä jotain koviketta olisi ollut hyvä olla myös, mene ja tiedä.
DeleteIhana tuo tähtipullo! Niin söpö! Toivottavasti kaverukset saapuvat ehjinä perille!
ReplyDeletePidän sormet ristissä:)
Deletetuo pinatan ironia. :D
ReplyDeleteMutta toivotaan että seuraavat pakataan paremmin että, pysysivät ehjänä perille saakkka :)
Mietin, uskallanko mä ollenkaan ottaa sitä mutta toivotaan parasta:D
DeleteAs always. Job well done. SO lovely.
ReplyDeleteSo nice to hear that, thank you:)
DeleteOhhhhh i would love to have this one day!!
ReplyDeletehttp://www.etsy.com/listing/103600043/custom-blended-nail-polish-rainbow
Delete:)