Sunday, December 16, 2012

Kauan odotettu salainen tapaaminen

Color Club Secret Rendezvous on lakka, jota olin havitellut kauan mutta se oli aina kaikkialta loppu - kunnes viimein onnistuin hankkimaan sen Hollannin kimppatilauksessa, kiitos vielä järjestäjälle kärsivällisyydestä. Tilaus ei ihan ongelmitta sujunut ja aikaakin meni muutama viikko mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, käsittääkseni kaikki saivat toivomansa tuotteet.

Kaunis lakka on melkoista lirua mutta saa paljon anteeksi syötävän herkullisen mustikkamaidon sävynsä vuoksi ja huolellisella levityksellä siitä saa kyllä siistin ja peittävän kolmella kerroksella. Neljäs ei olisi ollut pahitteeksi mutta aikaa ei taaskaan ollut, kiitos jatkuvan lumisateen kaikki vapaa-aikani ja -energiani on mennyt pihaa kolatessa.

Swatchien perusteella OPI Rumple's Wiggin' on hyvin samankaltainen ja kun ystävällinen lukija vinkkasi ebay-myyjästä, jolla se oli kohtuuhintainen, en kauaa miettinyt, olihan tuokin lakka pitkään roikkunut himotuslistallani.

Tällä kertaa toteutin koristelut perinteisin menetelmin eli käytin water decaleja ja kokeiltavaksi saamiani niittejä joihin ihastuin alunperin Belegwenin blogissa. Kun BornPrettyStorelta tiedusteltiin halukkuuttani yhteistyöhön, valitsin itsekin testattavaksi samaisia niittejä. Niitit löydät täältä ja koodilla GBL91 saat 10% alennuksen tuotteista. Toimitus on ilmainen ja minulla siihen meni pari viikkoa.
Pikkuisiahan nuo ovat mutta niitä oli ihan kätevä nostella paikalleen appelsiinipuutikun kärjellä, jonka olin kostuttanut kynsiliimalla. Tykkään näistä siksikin, että ovat matalampia kuin strassit joten ne eivät raavi tai muuten samalla tavoin häiritse kynsillä.





Color Club - Secret Rendezvous
Lopuksi muutama tikkuprojektikuva. En taida jaksaa sen tarkemmin tehdä esittelyä näistä, näytän sitä mukaa kuin on jotain kerrottavaa lakoista. Projektin vaiheita avasin blogini fb-sivulla jonkin verran.


Tässä kaikki lakkaamani tikut. Mm. Flormarin ja Evelinen lakat sekä joukko yksittäisiä lakkoja jäi tikuttamatta. Tikuilla on reilut 260 lakkaa. Täysdupeja löytyi yllättävän vähän mutta karsintaa tuli suoritettua. Haluaisin, että kokoelmani ei tästä määrällisesti juurikaan kasvaisi. Kuvastakin näkee, että ylivoimaisesti eniten on pinkkejä ja liloja:)


Ja vielä kuva niiteistä, jotka siirsin rasiaan alkuperäisestä pussistaan. Tykkään näistä:)




Näillä kynsin siis tulevaan viikkoon, joka taitaa olla aika kiireinen. En ole pistänyt tikkua ristiin joulun eteen ja nyt taitaa olla korkea aika repiä ryhtiä jos meinaa jotain tehdä. Vaikka onhan tässä koko viikko hyvää aikaa:)


Niitit on saatu blogiyhteistyön kautta. Postaus ei sisällä mainoslinkkejä.

20 comments:

  1. Oooooh, lovit!! Ihana sävy, niin herkkis, kaunis ja tyylikäs. Kukkakoristelut kruunaa kaiken. :)

    ReplyDelete
  2. Että on kauniit! Tuo lakan sävy hipoo kyllä täydellisyyttä :) Pitänee itekin tilata jotain koristeita BPS:stä, sen verran usein oon niitä muiden blogeissa ihastellut :) p.s. rasti seinään, mun tikut on tilattu! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ooh, tikkuprojekti on nytkähtänyt eteenpäin, wau:)

      Tää lakka on kyllä rakkaus sitten kun sen saa kynsille peittävästi.

      Delete
  3. Oihh, sulla on aina niin kauniita kynsiä! Olet saanut minut innostumaan liiloista ja vaaleanpunaisista lakoista, mutta olen aika hyvin pidättäytynyt tilaamasta niitä, tosin yksi on matkalla joululahjaksi itselleni... ;) Viitsisitkös käydä katsomassa kohta vuoden täyttävää kynsiblogiani? Osoite on kynsikynnesta.blogspot.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kovasti! Blogisi onkin lukulistallani:)

      Ps. ihmisellä ei voi olla liikaa liloja ja pinkkejä lakkoja;)

      Delete
  4. Todella ihanat kynnet! Näyttää kivalta myös herkässä lakkauksessa nuo niitit :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, ei tarvi aina olla rock vaikka onkin niittejä:)

      Delete
  5. Voi nää on niin täydelliset! Noi niitit on kyllä parhaita! Itse tykkään niistä paljon enemmän kuin strasseista. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos itsellesi ideasta:) Mun tarvinee saada myös niitä kullanvärisiä, tykkään näistä ihan hulluna senkin takia, kun eivät ole sellaisia teräviä kuin strassit. Sulle muuten lähti tänään postia:)

      Delete
  6. Ai että kun ois kiva nähdä koko lila viuhka levällään, sais hyvin vinkkiä, että minkä lakan nostais himotuslistalle seuraavaksi.. Etsinnässä edelleen se täydellinen vaalea lila sävy, jota ei vain ole löytynyt.. Huoh.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä voisin kuvata sen vähän yksityiskohtaisemmin:) Lakkojen nimiä en varmaan saa näkyviin mutta kysy jos joku kiinnostaa tarkemmin!

      Delete
  7. Oi, älyttömän ihana lakkaus! <3 Mulla on kans tuollaisia water decalseja, ne on tosin mustia :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi, mulla ei ole mustia decaleja juuri ollenkaan, suuri puute! Musta sopisi pinkin/lilan kanssa myös tosi hyvin.

      Delete
  8. Hirvittävän tyylikäs lakkaus, jälleen kerran, vaikka lakka onkin meikäläisen makuun aiiiivan liian hempeä :D Tyylikästä silti.

    Nuo keltaiset lakat olisi mielenkiintoista nähdä lähemmin esiteltyinä, siis ihan nuo tikut. Keltainen kun on aina ollut lempivärini, ja tuossa näkyi olevan useampikin "juuri se oikea" sävy :) Himotuslistallani onkin mm. O.P.I:n Need Sunglasses ja Candlelight.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tosi hyvin vielä tuntuu kestävän, nyt on keskiviikko ja lakkasin nämä sunnuntaina. Kaikki niitit on tallella (kiinnitin tosin poikkeuksellisesti ne kynsiliimalla) eikä kärkikulumaakaan juuri ole:)

      Multa pyydettiin myös pinkkien esittelyä joten voisin vilauttaa näitäkin jossain vaiheessa. Need Sunglasses on myös monta kertaa ajautunut ostoskoriin mutta olen kuitenkin pudottanut sen pois koska mukamas käytän niin vähän keltaisia ja niitä on jo tarpeeksi:D

      Delete
  9. ihanat kynnet :) käy hei muuten osallistumassa arvontaan blogissani :) http://diamondnailsblog.blogspot.fi/2012/12/arvonta-kaynnissa-nyt.html

    ReplyDelete