Sunday, December 30, 2012

TOP 20 2012

Vuosi alkaa lähestyä loppuaan. Moni on listannut suosikkilakkauksiaan joten päätin itsekin koota tällaisen listan jolle päätyi 20 lakkausta vuoden varrelta. Nyt kun katselen kuvia, voin vain todeta oppineeni todella paljon ja tehneeni ainakin yhden hyvän päätöksen. Kesällä se taisi olla, kun päätin alkaa huolehtia kynsinauhoista paremmin ja siinä olenkin onnistunut. Rumat, kuivat ja halkeilevat kynsinauhat pistävät ikävästi silmään vaikka lakkaus itsessään olisi kaunis ja onnistunut. Lisäksi hyväkuntoisilta kynsinauhoilta on paljon helpompi siistiä ylimenneet lakat.

Suosikkituotteikseni kynsinauhojen hoidossa ovat nousseet Mavalan kynsinauhavesi ja Lushin Lemony Flutter -voide. Mavala on mukavan hellävarainen eikä kuivata ihoa ihan korpuksi. En enää muista, kuka vinkkasi ensimmäisenä Lemony Flutterista mutta vilpitön kiitokseni hänelle, en voisi enää kuvitella eläväni ilman tätä huipputuotetta:)

En katsonut postauksia näistä manikyyreistä, joten TOP20 -valintani perustuvat ainoastaan lopputulokseen. En välttämättä enää muista, onko jonkun lakan tai koristelun kanssa ollut erityisiä haasteita, eli keskityn vain niihin kynsiin, jotka miellyttävät tavalla tai toisella erityisesti silmää ja ovat jääneet mieleen.

Latasin kuvat kronologisessa järjestyksessä, mutta typerä Blogger heitteli ne miten sattuu:( Mennään sitten tällä.

Vesimarmorointia ja strasseja

Punaista holoa <3 kera water decalien

Liukuvärjäys hololakoilla ja irtoglitteriä

<3

Water decalit tässäkin

Kuvassa liian ruskeana näyttäytyvä German-icure By OPI ja kynsitarrat

Halloween-kynnet water decaleilla

Glitter-sandwich

Tämä lakka oli hankala mutta lopputuloksesta tykkäsin. Water decalit jälleen.

Askarteluliikkeen ääriviivatarroja ja liukuvärjäys pohjalla

Liukuvärjäys akryylimaaleilla

Holo-liukuvärjäys ja kynsitarrat

Joulukynnet, kärjillä tietenkin ChG Ruby Pumps

Vesimarmorointia, näitä tuli tehtyä kesällä useampiakin. Tämä ehkä lempparein.

Posliinikupit mummon kaapista:)

Neonlakkaa (vaikka kuvassa se ei näy), kynsitarrat ja strassit

Liukuvärjäystä jälleen kynsitarroilla höystettynä

Wettiksen dupe Uptown Girlille ja water decalit

Ihana, ihana No Way José

Liukuvärjäys, water decalit ja strasseja

Aika monessa kuvassa toistuvat samat koristelut eli water decalit ja strassit:) Liukuvärjäys on ollut myös aika suosittu juttu tai sitten tänne vain valikoitui useampi sellainen kuva. Syksyllä kotiutin aika läjän himoitsemiani lakkoja ja se on yksi syy, joka vaikuttaa siihen, että monet näistä kynsistä on tehty loppukesällä tai syksyllä. Tuolloin tilasin myös ison läjän hyvälaatuisia decaleja Chez Delaneylta mutta jostain syystä näissä kuvissa ei ole yksiäkään niistä.

Blogini täytti eilen 29.12. vuoden. Synttäriarvontaa on luvassa kunhan palkinto joskus kotiutuu, jätin vähän viime tippaan sen tilaamisen. Kiitokseni teille ihanille, uskollisille lukijoilleni haluan kuitenkin välittää jo nyt. Olette olleet uskomattomia, ilman aktiivista kommentointianne, kaikkia niitä kullanarvoisia vinkkejä ja ideoita joita olen saanut, en olisi jaksanut höpistä täällä vuottakaan. Lisäksi olette omien blogienne myötä inspiroineet ja ihastuttaneet postauksillanne. 

Joulukuu oli hieman hiljaisempi postauskuukausi, johtuen osittain IRL-kiireistä mutta myös siitä, että pienempiä juttusia olen jakanut fb-sivullani. Enkä muuten vieläkään ole saanut tehtyä tänne sitä painiketta, pahus. 
Vaikka postausten määrällä en pääse mitenkään kilpailemaan suostuimpien blogien kanssa, olen ollut ihan tyytyväinen linjaani päivitellä hieman harvemmin mutta mahduttavani enemmän asiaa yhteen postaukseen. Tai ainakin "asiaa" :D Joskus tein pientä galluppia ja te lukijatkin vaikutitte ihan tyytyväisiltä. 

Tähän loppuun vielä maininta huomionosoituksesta, joka hieman hämmensi mutta linkkaan sen nyt tänne. Cision listasi suosituimmat meikki- ja kynsiblogit Suomessa joulukuussa 2012 ja Better Nail Day on listan sijalla 7. Arviointikriteereitä en voi sen kummemmin kommentoida koska en tiedä yhtään enempää kuin linkin takaa löytyvissä perusteluissa on kerrottu. 

---

Tämän sunnuntain vaihtoehtoisia viettotapoja on joko pudotella lumia katolta tai lakata kynnet. Kummankohan valitsisin? :)

Oikeasti se riippuu siitä, mikä lumitilanne on kotona, olen luuhannut koko viikonlopun bf:n luona. Kävimme muuten eilen katsomassa Piin elämän, se oli ihan kiva, vähän erilainen elokuva.

Ps. ehkä seuraava kehityskohde blogin suhteen voisi olla oikoluku. En näet ikinä oikolue postauksia, kirjoitan vaan ja klikkaan eetteriin;) Joskus korjaan jälkikäteen huomaamiani kirjoitusvirheitä mutta tekstiä voisi olla kivempi lukea jos se olisi vähän viimeistellymmän oloista.



42 comments:

  1. Ihania kynsiä! Yleensä kyylä tykkään todella paljon tekemistäsi kynsistä, olen vaan laiska enkä jaksa aina kommentoida :)

    Ja lemony flutter pitäisi ehdottomasti hankkia kokeiluun itsellenkin, sillä taistelen jatkuvasti kynsinauhojeni kanssa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Veriana! Suosittelen kyllä lämpimästi LL:a, sen kanssa saa varsin vähällä vaivalla kynsinauhat kuntoon. Mä olen laiska ja haluan mennä sieltä missä aita on matalin, en jaksa koko ajan olla rasvailemassa:)

      Delete
  2. teet niin älyttömän hienoja kynsiä ja meillä on aika samanlainen värimaku :) näistä sinun valitsemistasi lakkauksista ehdottomat lempparini ovat kuvat 5, 9 ja 19 :)vaikka tykkään kyllä noista kaikista, mutta ihan ehdottoman ehdottomasti lempparit olivat nuo kolme :D Jatka samaan malliin ja mahtavaa uutta vuotta sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos Daniela <3 Taidan itsekin eniten tyksiä noista tokavikoista, siihen vaikuttaa kyllä paljon tuo lakka joka on niin rakkaus. Oikein hyvää uutta vuotta sullekin!

      Delete
  3. Kauniita kaikki, mutta jos pitää valkata suosikki, niin sitten vikat :) Ne on iiiihanat! Hyvää uutta vuotta!
    Upea juttu toi, kun pääsit listalle! Olispa itselläkin joskus niin hieno blogi että saisi noin ihanaa tunnustusta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon. Mä kyllä ennen kaikkea ihmettelen sitä sijoitusta, koska siltä listalta kyllä puuttuu omia suosikkeja ja mun blogi on kovin tuorekin vielä mutta minkäs teet :o)

      Oikein hyvää uutta vuotta!

      Delete
  4. Voi toi liukuvärjäys hololakoilla on todella kaunis!! En oo vielä saanut kokeiltua (ainakaan menestyksekkäästi) liukuvärjäystä, mutta heti kun se rupeaa onnistumaan niin täytyypä kokeilla holoilla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. (^Kuva numero 3 oli siis ensisijainen suosikkini - huomasin että onhan siellä toinenkin "hololiuku," ihan nätti sekin)

      Delete
    2. Tuo toinen (eli lila) hololiuku herätti runsaasti ihastusta työpaikan naisten keskuudessa, mua melkein nolotti kun niitä tultiin oikein joukolla ihailemaan xD

      Kurkkaapa tämä linkki http://www.thenailasaurus.com/2012/04/gradient-nails-picture-tutorial.html
      Noilla ohjeilla onnistuu aika helposti ja saa helpommin tasaisen liu'un kuin töpöttelemällä lakka kerrallaan.

      Delete
    3. Kiitti vinkistä! Nailasauruksen vinkeillä ja sinun avustuksellasi nyt on sitten ekat liukuvärjäykset kokeiltu, ihan kohtalaisella menestykselläkin. :)

      Delete
    4. Kiva kuulla! Tekemällä oppii:)

      Delete
  5. Sulla on aivan järkyttävän hyvä maku, osaat yhdistellä eri komponentteja luovasti, mutta silti lopputulos on aina tyylikäs. Oma hurahtamiseni aiheeseen on täysin sun ja tämän blogin "syytä"!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aikani kuluksi katselin tuota Cisionin listaa läpi, Chromium varoitti haittaohjelmista listan kakkosella, Fashioned in Finland -blogissa. "Sisältöä osoitteesta themakeupsnob.com, joka on tunnettu haittaohjelmien jakelija, on lisätty tähän verkkosivuun. Siirtyminen tälle sivulle nyt tartuttaa todennäköisesti tietokoneeseesi haittaohjelmia."

      Delete
    2. Moon ihan hämmentynyt :o) Mutta S voi syyttää ihan vapaasti mua sitten kun postilaatikko täyttyy paketeista ja koko talo lemuaa asetonille xD

      Oiskohan tolla sivulla lukulistalla joku blogi josta tulee varoitus?

      Delete
  6. Nämä on kyllä tosi hienoja kynsiä! Ainoat, mitkä ei yhtään kolahda, on noi fimokynnet, kun en tunnetusti tykkää yhtään fimoista... mutta voi miten upeita water decal -kynsiä, ja tuo mintunvärinen glitter sandwich on kans aivan iiiihana...ja...ja...! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi että, kiitos Papu:) Ehkä mä kestän sen, että et tykkää fimokynsistä, onneksi niitä on vain yhdet tässä koosteessa ;D

      Delete
  7. Ihania kynsiä ja muutenkin oon täysin riippuvainen sun blogista, saan täältä ihan hirveesti inspiraatiota ja sun kynnet on aina niiin ihanat! Oot yksi mun suosikkibloggaajista!:)

    http://dancingwiththenails.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  8. Upeita kynsiä! Pidin erityisesti tuosta liukuvärjäys hololakoilla ja glitterillä, se on aivan ihana:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla, noissa kynsissä taisin viihtyäkin useamman päivän vaikka ne syntyivät ihan hetken mielijohteesta:)

      Delete
  9. Yhdyn edellisiin mielipiteisiin ihan täysillä, kauniita kaikki. Ja sun kynnet on niin täydellisen muotoiset, prkl! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, mutta en yritä kiistää:D Joissain kuvissa on näin jälkikäteen katsoen vähän turhan pitkät kynnet ja ehkä optimimitta ja -malli on noissa German-icure -kynsissä:)

      Delete
  10. Kiitos itsellesi tästä vuodesta! :)

    Sinulla on aina niin tyylikkäitä kynsiä ja koristeluita. Näistä suosikkini olivat nro 3 ja 10, sillä pidän yleensä yksinkertaisista koristeluista. Mutta myös kaikki nuo water decals -kukkakynnet ovat ihania! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Pumpulipupu, kiva kuulla:) Kiitos myös itsellesi kattavista postauksista milloin mistäkin tuotteesta tai tapahtumasta, on ollut ilo seurata blogiasi:)

      Delete
  11. Mitä eroa on water decaleilla ja kynsitarroilla? :D se ei ole koskaan minulle auennut...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tarroissa on liimapinta jonka voi lätkäistä sellaisenaan kynnelle, water decalit tarvitsevat tarttuakseen vettä. Ne siis liotetaan irti taustapaperista upottamalla kuva hetkeksi veteen. Vähän työläämpää, mutta etuna on se, että kuva on tosi ohut tavallisiiin tarroihin verrattuna. Tarroissa on kyllä runsaampi valikoima yleensä ja ovat hieman edullisempia. Decali ei jää koholle kuten tavallinen tarra eli ne pysyvät kynsillä tosi hyvin verrattuna tarraan jotka yleensä alkavat jossain vaiheessa repsottaa reunoista.

      Delete
  12. Ihan mahtavia kaikki! Oot muuten ihan ilmiömäinen liukuvärien kanssa, voisit jakaa tuota osaamista tuton muodossa meille muillekin (vai ootkohan jo jakanut ja mulla on mennyt vaan ohi...?). Olipa Cisionin arviointikriteerit mitkä hyvänsä, niin paikkasi olet ansainnut, todellakin :). Onnea :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi mut piti tehdä jouluna tutoriaali lähinnä tuosta akryylimaali-liukuvärjäyksestä mutta oli kivempaa maata sohvalla mässyttämässä milloin mitäkin:D

      Mutta kiitos -ja onnittelut toki sinulle myös:)

      Delete
  13. Rakastan noita kaikkia kynsiä, kerta kaikkiaan upeita!! Isot onnitelut tuosta sijoituksestasi Cisionin listalla, olet ehdottomasti ansainnut sen :)

    Pitäisi varmaan itsekin kokeilla Lemony Flutteria kun sitä joka paikassa niin kovasti kehutaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minä kiitostan suuresti ja suosittelen vilpittömästi kokeilemaan Lemony Flutteria. Kerran kokeiltuaan ihmettelee, miten on tullut toimeen ilman:)

      Delete
  14. Samaa mieltä muiden kanssa, olet listasijoituksesi ansainnut! :) Mäkn tilasin itselleni ton Lemony Flutterin, vaikka en yleensä käytä mitään. Jospa sitä pikkuhiljaa opettelisi...

    Noista sun kysistä ei edes pysty valitsemaan yhtä mieluisinta kun ne kaikki ovat niin hienoja! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos:) LL on kyllä ihan ylivertainen, en olisi itsekään uskonut ennen kuin kokeilin. En mä ollut edes kuullut moisesta kun olin kiertänyt Lushin liikkeen kaukaa hajun vuoksi....se puoti näet haisee puolen kilometrin päähän:D

      Delete
  15. IHANIA!Kaikki!Luen blogiasi säännöllisesti, vaikka en juurikaan kommentoi, jostain syystä en vielä oikein ole päässyt täysin sisään tähän blogien mailmaan, mutta tässähän tätä oppii.

    Olen lukenut paljon kehuja tuosta Lemon Flutterista, mutta tää sun ylistys sai mut sitten vihdoin tilaamaan sen. Onnittelut listasijoituksesta! Mukavaa vuoden vaihdetta ja idearikasta tulevaa vuotta :o)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kovasti Heidi ja tervetuloa Blogistaniaan, tää on koukuttavaa:) Veikkaanpa, että et kadu ostostasi.

      Oikein hyvää uutta vuotta sinnekin!

      Delete
  16. Ihania lakkauksia! Noi kaikki oli semmoisia, että mä tahtoisin omille kynsille! :) Niin ja onnea listasijoituksesta, oot ehdottomasti sen ansainnut! Hyvää uutta vuotta! Ja pakko muuten sanoa, ettei sulla kyllä toi oikoluku ole häiritsevästi pielessä. Itse meinaan en kanssa sitä harrasta ja oon kyllä niin lukihäiriöinen, että varmaan kannattais. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei mulla lukihäiriötä ole mutta muuten vaan suollan näppikselle sitä mitä päästä sattuu pulppuamaan eikä se aina ole kovin jäsenneltyä;D

      Kiitos kommentista, hyvää ja lakkausrikasta uutta vuotta sullekin:)

      Delete
  17. Oih, miten olin missannut tän postauksen! Kauniita kynsiä täynnä :) Sulla on niin hyvin silmää, mitä yhdistellä, ja teet tosi monipuolisia lakkauksia! Tästä listauksesta mun ehdottomat suosikit on nuo alimmat, vaikka onkin pinkki/vaaleanpunaiset ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos. Musta taas tuntuu, että mulla on aina samanlaisia kynsiä samanlaisilla koristeluilla, värit vaan ehkä vähän vaihtuu:D

      Delete